sunnuntai 13. tammikuuta 2013

marenki-sitruuna piirakka

Pohja:
3 ¼ dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
175 g voita tai margariinia
½ dl vettä
Täyte:
2 ¼ dl sokeria
4 rkl vehnäjauhoja
1 ¾ vettä
1 dl  sitruunamehua
5 keltuaista
50 g voita
Marenki:
5 valkuaista
1 ¼ dl sokeria


Sekoita kulhossa jauhot ja sokeri. Nypi sekaisin voin kanssa. Lisää joukkoon vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina  painellen voidellun irtopohjavuoan pohjalle. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kevyesti väriä.
Mittaa täytettä varten sokeri ja vehnäjauhot kattilaan ja sekoita ne keskenään. Lisää vesi ja puristettu sitruunamehu ja sekoita tasaiseksi. Lisää keltuaiset ja voi. Kuumenna liedellä vispilällä koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa. Levitä heti pohjan päälle.


Laita uuniin n. 5 minuutiksi, kunnes marenki on saanut hieman väriä.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja jatka vatkaamista hetken aikaa. Levitä marenki täytteen päälle. 
Vinkki: täytteen voi korvata kaupan lemon gurd tahnalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti